Etsi
  • Joni

OPP 30V

Oulun Paitapaino on perustettu 25.11.1992 ja tänään yritys täyttää pyöreät kolmekymmentä vuotta!


Aloitin oman matkani yrityksessä työharjoittelijana entisen omistajan ja perustajan alaisena vuonna 2005 kun opiskelin pukuompelijaksi Oulun Pikisaaressa. Osa-aikaisen työsuhteen jälkeen teimme kaupat ja ryhdyin yrittäjäksi vuonna 2010 Leenan siirtyessä eläkkeelle.

Paitapainon monivaiheisesta historiasta ja yrittäjyyden ylä- sekä alamäistä kertoo myös se etten ole ollut viimeisen kolmen vuoden aikana lainkaan varma selviääkö firma elämän pyörteistä ja kurimuksista pyöreisiin vuosiin. Koska tämäkin vuosi on ollut haastava ja tapahtumarikas yksin yrittäjälle en ole yksinkertaisesti ehtinyt järjestää OPP:n syntymäpäivien kunniaksi ohjelmaa. Palkitsen itseni lähinnä rentouttavalla viikonlopulla omaisten ja ystävien seurassa. Palaan normaalisti tiistaina taas prässin ääreen ja joulukiireiden keskelle!

Koska katse on pidettävä menneistä saavutuksista huolimatta kokoajan tulevassa, käytän tämänkin tilaisuuden tiedotusluontoisesti ilmoittaen, että upeassa studiossamme Penkkisalissa on vapautunut kolme työpistettä. Käyttötarkoituksesta ja tilan tarpeesta voidaan neuvotella vapaasti ja yhden työpisteen tämänhetkinen hinta on noin 150e/kk. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä sähköpostilla tai pistä meille whatsapp-viestiä.


Kiitos kaikille asiakkaille, lukuisille työharjoittelijoille, seuroille, yrityksille, materiaalien toimittajille, yhteistyökumppaneille ja ystäville menneistä vuosista ja ei tässä muuta voi sanoa ku lisää paitaa housuun!

Terveisin, Joni Yritingman Kesti

8 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

PAINETTUA